27.5.2015

Hyvä, paha Nuorisotakuu?

Kun aloitin työt Takuulla tekemistä! -projektin osa-aikaisena tuottajana, mielikuvani Nuorisotakuusta rajoittui tienvarsitiedotukseen. Mieleen muistuu katu-uskottavaksi kuvakäsitelty kalju mies tuijottamassa vaativasti suoraan sieluuni. Toisesta mainoksesta muistan vaalean tytön, joka näytti tulleen pestatuksi kuvaan suoraan mallitoimiston listoilta. Päättäväisestä ilmeestään päätellen kuvan nuori nainen on koulutukseltaan vähintäänkin lääketieteen lisensiaatti. En ole katu-uskottava kalju mies, lääketieteen lisensiaatti tai malli, joten en halunnut ottaa aiheesta enempää selvää. Asia ei tuntunut koskevan minua.

Uskon molempien kuvien henkilöiden olevan oikein mukavia ihmisiä siviilielämässä. Tyypit, joita Nuorisotakuu koskee – nuoret vailla opiskelu- tai työpaikkaa – taitavat kuitenkin tulla tutuiksi ilmiön kanssa etupäässä käytännön toimien kautta.



Mistä nuorisotakuussa on kyse?


Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) verkkosivuilla Nuorisotakuu on määritelty seuraavasti: Hallitusohjelmaan sisältyy nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen siten, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.  


Myös muissa lähteissä, esimerkiksi nuorisotakuun omilla verkkosivuilla, käytetään termiä paikan tarjoaminen. Käytännössä tämä ei tarkoita sitä, että nuori välttämättä saisi hänelle osoitetun avoimen paikan. Nuorella on velvollisuus hakeutua aktiivisesti työ- ja elinkeinopalveluiden eli TE-palveluiden (kotoisammin työkkärin) ehdottamiin työpaikkoihin. Mikäli hän saa paikan, hänellä on myös velvollisuus ottaa paikka vastaan. 

Katso Takuulla tekemistä! -projektin
video Mikä ihmeen Nuorisotakuu? 

 



Nuorisotakuun avulla kurssi kohti elämää!


Aktiivisuuden puutteesta saattaa seurata työttömyysturvalain mukainen sanktio, esimerkiksi työttömyysturvan menettäminen. Nuoren kannattaa näin ollen pelata Nuorisotakuun säännöillä, tai hän saattaa menettää työttömyyspäivärahansa.

Kuva: Työelämän ulkopuolinen (Lähde: MorgueFile)
Tiivistettynä: jos olet joutilas, työkykyinen nuori, työkkäri potkii sinua taatusti takamukselle, kunnes kurssisi osoittaa kohti työelämää. 

Tämä kuulostaa hyvältä niiden kannalta, jotka eivät halua viettää elämäänsä kotona Frendien uusintoja tuijottaen. Toisaalta takuu koskee myös niitä, jotka kokevat kutsumuksekseen esimerkiksi kotiäidin elämäntyön. Jos haluat etsiä elämällesi suuntaa InterRail-reissulta, työkkäri ei elämäsi opintoretkeä kustanna. Töitä on oltava valmis tekemään periaatteessa heti, kun kutsu käy. Nuorisotakuu ajaa tikanpoikaa puuhun, nuorta itse ansaitun ruisleivän syrjään kiinni.





Mitä mieltä Nuorisotakuusta?


Nuorisotakuun onnistumisesta voi olla montaa mieltä. Tilatokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan nuorten osuus suomalaisten työttömien joukossa on kasvanut vuodesta 2013 vuoteen 2014 muutaman prosentin verran. Toisaalta Työ- ja elinkeinoministeriössä arvioidaan, että nuorisotakuu on tavoittanut tavalla tai toisella noin 300 000 nuorta. Moni kuntouttavaan toimintaan osallistuva nuori saattaakin työllistyä vasta tulevaisuudessa.

Entäs ne nuoret, joita huvittaisi vetää vuosi tai pari henkeä? Heiltä ei mielipiteitä juurikaan kysellä. Junnun, joka pystyy opiskelemaan tai tekemään töitä, ei sovi nykyään vetää lonkkaa turhan pitkään. Työttömän pitää periaatteessa olla valmis hakemaan milloin tahansa mitä tahansa toimiston ehdottamaa opiskelupaikkaa tai työtä sekä ottaa se vastaan. Tämä koskee myös nuoria. Kuntouttavat palvelut ja henkilökohtainen ohjaus on samaten parasta hyväksyä nurisematta, jos tililleen tahtoo jatkossakin kilahtelevan ruokarahaa tasaiseen tahtiin. Duunin tekeminen itsensä työllistämiseksi on tavallaan vastike tukien ansaitsemiselle.

Katso Takuulla tekemistä! -projektin video
Miten Tampereen kaupunki toteuttaa Nuorisotakuuta? 
 
 

Saadakseen esimerkiksi työttömyysetuutta ihmisen täytyy pelata tietyillä säännöillä asioidessaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Nuorten kohdalla tämä tulee esiin heti peruskoulun jälkeen. Peruskoulusta tai lukiosta valmistuessa on nimittäin viisainta hakea jatkokoulutukseen – ei vain siksi, että pääsisi isona töihin, vaan myös siksi, että muuten ei välttämättä saa lähivuosina opinto- tai työttömyystukea. Helsingin Sanomat julkaisi 26.6.2014 nuoren miehen mielipidekirjoituksen, jossa hän kertoi TE-toimiston evänneen häneltä työttömyysetuuden. Mies oli valmistunut peruskoulusta ja lähtenyt tekemään pätkän töitä, jättäen jatkokoulutushaut valmistumisvuonna sikseen. Peliliikkeet kannattaa sovittaa lajin henkeen tai saattaa tulla vihelletyksi ulos tukikentältä.


Kuva: Vaativan työn ääressä (Lähde: MorgueFile)

Jokainen työtehtävä auttaa eteenpäin

 

Töiltäni en ole itse ehtinyt kokea TE-toimiston auttavien käsien kouraisua. Media-alalle koulutettu kaverini on kuitenkin kertonut toimiston kautta hänelle tarjotusta ja hänelle sopimattomasta siistimisalan pestistä. Tämä motivoi häntä hankkimaan omin voimin pikimmiten mitä tahansa muuta työtä. 

Työolojen vuoksi stressi sekä yleinen kettuuntuneisuus kasvoivat hänelle liian kitkeriksi kestää. Kamu löysikin pian itse uuden työpaikan paikallisesta tehtaasta. Vaikka uusi työnkuva vastaa yhtä huonosti hänen koulutustaan kuin siistijän hommat, hän viihtyy uudessa työympäristössään paremmin ja pääsee hyödyntämään taitojaan tehokkaammin. Nykyään hän kirjoittelee Facebookissa tyytyväisenä työnantajan tarjoamista grillimakkaroista, työpaikalta, johon TE-toimisto antoi hänelle vähintäänkin työntöapua.

Eräs toinen kaverini Elisa on ollut tyytyväinen saamiinsa TE-toimiston palveluihin. Hän etsi ammattiopistosta valmistuttuaan useamman kuukauden töitä, ja koki saavansa Työ- ja elinkeinotoimistolta arvokasta tukea ja ohjausta. Tällä hetkellä Elisa iloitsee löytämästään työpaikasta.


Ota nuorisotakuusta irti kaikki, minkä saat!


Mitä mieltä Nuorisotakuusta nyt sitten pitäisi kaiken kaikkiaan olla? Jos et ole tyytyväinen elämääsi, kannustaisin tekemään asialle jotakin ihan itse. TE-toimistosta tuskin tarjotaan bändillesi keikkaa Tavastialle. Voit kuitenkin herätä aamulla, peittää korvasi kuulokkeilla ja lähteä luuttuamaan hämäriä rappukäytäviä loskasta. Kun satut olemaan hereillä, palaa kotiin ja tee biisi kovista kokemuksistasi. Jatka soittamista kunnes biisiä kuuntelee täpötäysi Olympiastadion. Matkallasi stadikalle ota Nuorisotakuusta irti kaikki, minkä saat!



Nuorisotakuusta uutisoitu artikkeli:

TEM: Nuorisotakuu tavoittanut 300 000 nuorta
Uutinen iltalehdessä
Uutinen Kalevassa



Kuva: Mari (selfie)



.........................
Kirjoittanut:

Mari Heikkilä
Takuulla tekemistä! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Kommentoi!