26.5.2014

Kahdella ammattitutkinnolla eteenpäin

Työharjoittelusta työelämään 1/4 - Riikan tarina

Yle uutisoi viime joulukuussa nuorten työttömyyden kasvusta. Nuorisotakuusta huolimatta alle 30-vuotiaita työttömiä oli noin 40 000. Tämä on hälyttävää, sillä määrä oli kasvanut 2012 vuodesta 6500 työttömällä.

Miksi meillä on niin paljon työttömiä nuoria?

Olen kuullut elämäni aikana vanhemman kansan syyttävän nuorisoa selkärangattomuudesta sekä laiskuudesta. Voiko tämän allekirjoittaa?

Tulevissa blogikirjoituksissani tulen haastattelemaan neljää eri alalla työskentelevää nuorta, jotka ovat jokainen päätyneet työelämään koulun työharjoittelun kautta. Ensimmäiseksi tutustumme Riikkaan.


Riikka (25) opiskeli  vaatetusalan artesaaniksi ammattikoulussa, josta hän valmistui vuonna 2008. Opiskelun päätyttyä hän siirtyi aina yhdestä työpaikasta toiseen Kelan harjoittelutuella. Jonkin aikaa työskenneltyään hän huomasi työn saannin olevan haastavaa ilman lisäkoulutusta, joten hän lähti sitä hakemaan.

Riikka. Kuvaaja: Milja.

”Tuntuu että tällä aikaisemmalla koulutuksella ei saanu töitä, joten aattelin että uusi ammatti vois edes auttaa työn saantia.” Riikka kertoo.

Riikka suoritti myynnin ammattitutkinnon keväällä 2013. Kevään aikana Riikka haki työharjoitteluun Prismaan, jossa hänen oma-aloitteisuutensa ja reippautensa oli eduksi. Harjoittelun seurauksena työpaikalta pyydettiin Riikkaa jäämään kesän ajaksi. Kesän lehtien muututtua keltaisiksi ja punaisiksi nuorta työntekijää pyydettiin jäämään töihin vielä joulukuuhun asti, jotta vakituiset työntekijät voisivat pitää lomansa.

”Sitten vuodenvaihteen jälkeen vakituisen sopimuksen kirjoitin”
, Riikka sanoo hymyillen.

Nykyään Riikka työskentelee Prismassa kodin ja vaatetuksen puolella. Työtehtävikseen hän kuvailee siivoamisen, hyllyttämisen ja asiakkaiden auttelemisen. Tällaisia töitä mitä nyt asiakaspalveluun kaupassa kuuluu.

Tiedustellessani Riikan omaa näkemystä nuorten työttömyydestä, hän kertoi ettei oikeastaan ole mitään mieltä asiasta. Hänen kuulemansa mukaan yritykset lähtevät mieluusti hakemaan nuoria kokemattomia työntekijöitä, joten toivo nuorten työllistymisestä on olemassa!


Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Milja
Virtain toimipiste, Tampereen ammattikorkeakoulu
Ylä-Pirkanmaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Kommentoi!