Hakuna matata – Venla omaa ammattia ja polkua etsimässä

Heippa! Olen toista vuotta hoitotyötä Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskeleva 21-vuotias tyttö. Minusta tulee siis ammatiltani sairaanhoitaja. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Sairaanhoitajan ammatin valitsin sen perusteella, että työ on ihmisläheistä ja työllä on oikeasti merkitystä. Sairaanhoitajan ammatti avaa monia teitä. Töitä voi tehdä niin ulkomailla kuin Suomessakin. Sairaanhoitajista on pulaa, joten tiedossa on lähes varma työpaikka.

Olen kokenut elämässäni paljon. Elämäni on ollut yhtä adrenaliinipitoista vuoristorataa. Juuri murrosikäni kynnyksellä muutimme perheeni kanssa Lontooseen. Muutimme takaisin Suomeen kahden vuoden kuluttua. Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen menin vaihto-oppilaaksi Jenkkeihin. Siellä pääsin tanssiryhmään, jonka kanssa kilpailimme menestyneesti ja pääsimme tanssimaan Orange Bowlin puoliväliaikashow`hun. Jenkeistä löysin poikaystävän, jonka kanssa olemme matkanneet Suomen ja Yhdysvaltojen väliä molemminpuolin.  

Minusta tehtiin lehtijuttu Turun Sanomiin.

Tanssiryhmämme menestyksekkäät kilpailut.

Olen luonteeltani hyvin päättäväinen. Kolme vuotta sitten päätin vain yhtäkkiä yhdeltä istumalta, että nyt lähden yksin vapaaehtoistyöhön orpokoteihin Afrikkaan. Seuraavalla viikolla olinkin jo lentokoneessa matkalla kohti määränpäätä. Tykkään jännityksestä ja adrenaliinivirtauksesta. Olen huomannut, että minulta puuttuu terve pelko. Mikään ei tunnu pelottavan minua. Se on toisaalta huono asia, mutta voi olla myös hyvä asia. Ainakaan en tylsisty elämäntyyliini helposti.

Minä ja orpokodin lapsi Dominique. Dominique oli hylätty vastasyntyneenä vessakuiluun, josta joku ulkopuolinen oli löytänyt hänet.

Orpokodissa vaippojen vaihtoa.

Oasis-orpokoti Ugandassa. 

 

 

 

Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli paljon lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri.

Possun dissektiota anatomian ja fysiologian tunnilla Amerikassa.

Senior Prom eli tanssiaiset.

Valmistujaiset lukiosta Amerikassa. Kuvassa koulumme vaihto-oppilaat minä mukaanlukien.

Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes päivittäin. Saatoin olla muutaman päivän täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavana päivänä päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa.

Abi-vuoden puolessa välissä luulin olevani täysin varma tulevaisuuden suunnitelmistani. Minulla oli poikaystävä Yhdysvalloissa ja olin päättänyt muuttavani sinne opiskelemaan. Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui kuitenkin karille, ja hainkin opiskelemaan Suomeen Tampereen ammattikorkeakouluun hoitotyön linjalle. En kadu päätöstäni, sillä opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi. Koin myös tarvitsevani läheisiä ystäviäni yrittäessäni päästä vanhan parisuhteen yli.

Minä ja ex-poikaystäväni ruotsinlaivalla.

Aloitettuani sairaanhoitajan opinnot Suomessa, olin taas täysin varma, että valmistuttuani lähtisin ulkomaille töihin. En voinut edes kuvitella jääväni Suomeen. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni. Mitäs sitten kävikään… Löysin poikaystävän ja suunnitelmat alkoivat taas menettää muotonsa. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että jos jostain kumman syystä jään Suomeen sairaanhoitajaksi valmistuttuani, aion opiskella vielä lisää. Tällä hetkellä suunnitelmissa on lääkärin ura. Minut kuitenkin tuntien päätökseni voi vaihtua vielä moneen kertaan.

Olen tällä hetkellä Afrikassa Terve Afrikka -järjestön kautta. Nautin kolmen kuukauden Afrikan matkastani täysin rinnoin ja yritän oppia mahdollisimman paljon kaikkea uutta ja sellaista, mitä Suomessa ei ole mahdollista kokea. Tällä hetkellä elän vain tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen löytää lopulta oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä.

Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää.

Keniasta orpokodista.

Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! 

Venla Mäki-Ikola 

Hoitotyön opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu