30.4.2014

Hakuna matata – Venla omaa ammattia ja polkua etsimässä


Heippa! Olen toista vuotta hoitotyötä Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskeleva 21-vuotias tyttö. Minusta tulee siis ammatiltani sairaanhoitaja. Ammatinvalinta on ollut minulle hyvin haastavaa. Edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulee isona. Sairaanhoitajan ammatin valitsin sen perusteella, että työ on ihmisläheistä ja työllä on oikeasti merkitystä. Sairaanhoitajan ammatti avaa monia teitä. Töitä voi tehdä niin ulkomailla kuin Suomessakin. Sairaanhoitajista on pulaa, joten tiedossa on lähes varma työpaikka.

Olen kokenut elämässäni paljon. Elämäni on ollut yhtä adrenaliinipitoista vuoristorataa. Juuri murrosikäni kynnyksellä muutimme perheeni kanssa Lontooseen. Muutimme takaisin Suomeen kahden vuoden kuluttua. Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen menin vaihto-oppilaaksi Jenkkeihin. Siellä pääsin tanssiryhmään, jonka kanssa kilpailimme menestyneesti ja pääsimme tanssimaan Orange Bowlin puoliväliaikashow`hun. Jenkeistä löysin poikaystävän, jonka kanssa olemme matkanneet Suomen ja Yhdysvaltojen väliä molemminpuolin.  

Minusta tehtiin lehtijuttu Turun Sanomiin.
Tanssiryhmämme menestyksekkäät kilpailut.
Olen luonteeltani hyvin päättäväinen. Kolme vuotta sitten päätin vain yhtäkkiä yhdeltä istumalta, että nyt lähden yksin vapaaehtoistyöhön orpokoteihin Afrikkaan. Seuraavalla viikolla olinkin jo lentokoneessa matkalla kohti määränpäätä. Tykkään jännityksestä ja adrenaliinivirtauksesta. Olen huomannut, että minulta puuttuu terve pelko. Mikään ei tunnu pelottavan minua. Se on toisaalta huono asia, mutta voi olla myös hyvä asia. Ainakaan en tylsisty elämäntyyliini helposti.

Minä ja orpokodin lapsi Dominique. Dominique oli hylätty vastasyntyneenä vessakuiluun, josta joku ulkopuolinen oli löytänyt hänet.
Orpokodissa vaippojen vaihtoa.
Oasis-orpokoti Ugandassa.    
Kun ihmisen anatomia ja fysiologia alkoi yläkoulussa, olin täysin varma, että haluaisin ammattiin, jossa voisi tutkia ihmisen rakennetta ja toimintaa vielä syvällisemmin. Koska suvussani oli paljon lääkäreitä, uskoin, että jatkaisin perinnettä ja vielä minustakin tulisi jonain päivänä lääkäri.

Possun dissektiota anatomian ja fysiologian tunnilla Amerikassa.
Senior Prom eli tanssiaiset.
Valmistujaiset lukiosta Amerikassa. Kuvassa koulumme vaihto-oppilaat minä mukaanlukien.
Lukion aikana päätökseni ammatin suhteen vaihtelivat lähes päivittäin. Saatoin olla muutaman päivän täysin varma, että haluan lääkäriksi, kunnes seuraavana päivänä päätinkin haluavani kätilöksi. Mieleni muuttui jatkuvasti. Kaiken kaikkiaan pohtimiani ammatteja olivat kätilö, opettaja, sihteeri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, psykologi, lääkäri sekä fysioterapeutti. Päätöksen tekoa vaikeutti vielä se, että poikaystäväni asui Yhdysvalloissa ja toiseksi se, että olin jo täysin kyllästynyt asumaan Suomessa.

Abi-vuoden puolessa välissä luulin olevani täysin varma tulevaisuuden suunnitelmistani. Minulla oli poikaystävä Yhdysvalloissa ja olin päättänyt muuttavani sinne opiskelemaan. Muutaman vuoden pituinen suhde poikaystäväni kanssa ajautui kuitenkin karille, ja hainkin opiskelemaan Suomeen Tampereen ammattikorkeakouluun hoitotyön linjalle. En kadu päätöstäni, sillä opinnot ulkomailla olisivat tulleet hyvin kalliiksi. Koin myös tarvitsevani läheisiä ystäviäni yrittäessäni päästä vanhan parisuhteen yli.
Minä ja ex-poikaystäväni ruotsinlaivalla.
Aloitettuani sairaanhoitajan opinnot Suomessa, olin taas täysin varma, että valmistuttuani lähtisin ulkomaille töihin. En voinut edes kuvitella jääväni Suomeen. Ulkomaat olivat jo kauan aikaa sitten vieneet sydämeni. Mitäs sitten kävikään… Löysin poikaystävän ja suunnitelmat alkoivat taas menettää muotonsa. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että jos jostain kumman syystä jään Suomeen sairaanhoitajaksi valmistuttuani, aion opiskella vielä lisää. Tällä hetkellä suunnitelmissa on lääkärin ura. Minut kuitenkin tuntien päätökseni voi vaihtua vielä moneen kertaan.

Olen tällä hetkellä Afrikassa Terve Afrikka -järjestön kautta. Nautin kolmen kuukauden Afrikan matkastani täysin rinnoin ja yritän oppia mahdollisimman paljon kaikkea uutta ja sellaista, mitä Suomessa ei ole mahdollista kokea. Tällä hetkellä elän vain tässä hetkessä. Aika näyttää, minne tieni vie. Uskon, että jokainen löytää lopulta oman paikkansa. Tie sinne voi olla mutkikas tai suora, mutta paikoilleen ei saa jäädä.

Monet löytävät unelmiensa ammatin vain sattumalta. He ovat hakeutuneet jollekin alalle sen perusteella, että siellä oli täydennyshakupaikka tai ystävä haki myös sinne. Monille on myös käynyt niin, että ovat luulleet hakevansa siihen unelmiensa ammattiin, mutta puolessa välissä koulutusta huomanneet, että tämä ei olekaan heitä varten. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin kuin Keniassa on tapana sanoa ”Hakuna matata” eli ei huolen häivää.

Keniasta orpokodista.


Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! 
Venla Mäki-Ikola 
Hoitotyön opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu

7.4.2014

Karhun Askelin kohti tulevaisuutta

Pidin lupaukseni ja kävin Virtain Karhun Askel -tekstiilipajalla uudemman kerran. Tällä kertaa tapasin siellä palkkatuella työskentelevän 19-vuotiaan Alinan. Alina on suorittanut peruskoulun jälkeen sisustus- ja verhoilualan tutkinnon sekä ylioppilastutkinnon. Kaksoistutkinnon hän suoritti Turussa.

Alina Karhun askel -työpajalla Virroilla.

Valmistumisensa jälkeen Alina palasi takaisin kotiseudulleen Virroille toukokuussa 2013. Töitä ei kuitenkaan löytynyt, joten hän ilmoittautui TE-toimistoon työnhakijaksi. Melko pian tämän jälkeen Alinalle tuli TE-toimistolta kirje, jossa ilmoitettiin työmahdollisuudesta työpajalla. Alina soitti sinne ja kävi haastattelussa.

Vielä silloin hän ei työtä vastaanottanut, koska oli jo ehtinyt sopia au pair -paikasta Liettuassa. Niinpä hän matkusti ulkomaille hoitamaan lapsia ja tekemään taloustöitä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Perheessä teetettiin myös viikonloppuisin töitä, vaikka oli sovittu vapaista viikonlopuista. Muutaman kuukauden jälkeen Alina sai tarpeekseen, pakkasi tavaransa ja matkusti kotiin Virroille.

Reilun kuukauden hän oli kotona työttömänä, sitten TE-toimistolta tulleessa kirjeessä kerrottiin pajalla olevasta työpaikasta. Alina tarttui puhelimeen ja soitti Riitalle, joka toimii pajan vetäjänä. Sovittiin työsuhteen alkamisesta ja työsopimuksen tekemisestä. Näin Alina lähti pajatoimintaan mukaan.

Asiassa päästiin nopeasti eteenpäin, koska Alina oli käynyt pajalla haastattelussa jo aiemmin ja Riitta muisti hänet. Sopimus on tehty puoleksi vuodeksi eli heinäkuun alkuun. Mikään ei silti estä Alinaa lähtemästä pajalta, jos jotain muuta työtä ilmenee. Alinan päivät pajalla täyttyvät pitkälti kankaan leikkaamisesta, pakkaamisesta sekä silitystyöstä. Hän toimii niin sanotuissa aputöissä.

Alina työn touhussa Karhun askel -työpajalla.

Kysyessäni pajan hyviä puolia, Alina vastaa nopeasti: ”Mukavat työkaverit”. Eli tärkeintä on mukava ilmapiiri. Toisena tulee mieleen raha eli palkka työpajalla on suurempi kuin työttömyyskorvaus. Alina pitää tärkeänä työpajatoiminnassa, että hänellä säilyy arkirytmi sekä motivaatio työhön.

”Työttömänä kotona ollessani vain turhaantuisin, enkä kokisi itseäni hyödylliseksi”, hän miettii. Hyvänä puolena mieleen tulee myös työpajatoiminnasta saatava työtodistus. Ja tämän lisäksi työpajan vetäjä voi toimia suosittelijana seuraavaa työpaikkaa etsiessä.

Huonoja puolia kysyessäni, Alina miettii hetken kunnes tokaisee, että asiakkaita voisi käydä enemmän pajalla. Tämä toisi vaihtelua työpäiviin.

Jutellessamme tulevaisuudesta Alina kertoo, että tekstiiliala ei kiinnosta. Huonekalujen verhoilua hän voisi jossain vaiheessa ajatella ammattina. Alina kaipaa työtä, joka sisältää asiakaspalvelua ja vaihtelevia työpäiviä. Hän onkin löytänyt TE-toimiston sivuilta maininnan oppisopimuksella opiskelusta hailuotolaisessa kahvilassa. Hakemus on lähetetty ja vastauksen pitäisi tulla ihan näinä päivinä. Joten jännittävissä tunnelmissa tämä nuori nainen elelee – onko suuntana seuraavaksi Oulun seutu ja merimaisemat. Se jää nähtäväksi…

Kiitos Alinalle mukavasta haastattelusta. Toivotan hänelle oikein hyvää talven jatkoa sekä onnea ja menestystä tulevaisuuden haasteisiin!



Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Hansu
Virtain toimipiste, Tampereen ammattikorkeakoulu
Ylä-Pirkanmaa

2.4.2014

Karhun Askel – startti työelämään

Virroilla työpajatoiminta tunnetaan nimellä Karhun Askel. Toiminta on lähtenyt liikkeelle vuonna 1995 puuosastolla. Nykyään kaupungissa toimii tekstiiliosasto, puu- ja muoviosasto sekä remonttipaja. Itse kävin tutustumassa tekstiiliosaston toimintaan.

Karhun askel -työpajan tekstiiliosasto.

Karhun Askel -tekstiiliosasto toimii Ahjolan teollisuusalueella, hieman Virtain keskustan ulkopuolella. Tällä hetkellä siellä on työssä pajan vetäjä Riitta, kaksi nuorta sekä muutama ammattiompelija. Toiminta perustuu tilaustöiden tekemiseen, joka asettaakin toiminnalle tiukat aikataulut. Vierailuni aikana siellä oli työn alla 500 kappaleen verhotilaus.

Työpajalle hakeutuminen tapahtuu TE-toimiston kautta. Pääsääntöisesti nuoret ovat yli 17-vuotiaita ja vailla työtä tai koulutusta. Pajatoiminta on hyvä tapa kartuttaa työkokemusta ja saada kokemusta esimerkiksi tekstiilialasta. Näin nuori pääsee kokeilemaan, soveltuuko hän alalle.

Nuoret, joilla ei ole tekstiilialan koulutusta, toimivat ensin aputöissä. Harjoitteluaika kestää muutamasta viikosta maksimissaan kolmeen kuukauteen. Jos aika sujuu mukavasti, niin tämän jälkeen hän pääsee palkkatyöhön. Ammattitutkinnon omaavat nuoret pääsevät suoraan palkkatyöhön. Heillä koeaika on maksimissaan kolme kuukautta. Nuorille tehdään sopimus työpajan kanssa 6–10 kuukaudeksi.

Työpäivät pajalla ovat maanantaista perjantaihin klo 8–15. Työaikaan sisältyy puolen tunnin ruokatauko sekä kaksi kahvitaukoa päivän aikana.

Työskentelyjakson aikana on mahdollista päästä kahden viikon työharjoitteluun johonkin yritykseen. Pajan vetäjä Riitta kyselee paikkoja ja joskus nuori itsekin on aktiivinen ja hankkii itselleen harjoittelupaikan. Tällä tavalla pääsee tutustumaan itseään kiinnostavaan alaan ja saa kokeilla käytännössä miltä alan työ tuntuu. Tämä on hyvä mahdollisuus tutustua eri ammatteihin.

“Harjoittelumahdollisuutta käytetäänkin paljon”, kertoo Riitta. “Ja kokemukset ovat hyvät eli muutama nuori on saanut tätä kautta työpaikankin. Virroilla yrittäjät ja yritykset ovat suhtautuneet erittäin positiivisesti työharjoittelukäytäntöön. Joskus pajalta jopa kysellään nuoria yrityksiin harjoittelujaksolle. Samaan työpaikkaan pääsee vain kerran eli työnantajalla ei ole mahdollisuutta ketjuttaa pajan työntekijää.”

Kiitos Virtain Karhun Askel -tekstiiliosaston henkilökunnalle, että sain vierailla luonanne. Itselleni jäi vierailusta erittäin positiivinen kuva ja niinpä päätinkin, että jatkan bloggaamista Virtain Karhun Askeleesta vielä ainakin toisen kirjoituksen verran. Käyn nimittäin haastattelemassa erästä siellä työskentelevää nuorta naista. Myöhemmin kuullaan hänen mietteitään. Eli palaillaan…..



Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! 
Hansu
Virtain toimipiste, Tampereen ammattikorkeakoulu
Ylä-Pirkanmaa